Kaivoslain korjauslista (päivitetty)

Puutteita ympäristövaikutusten huomioimisessa

ONGELMA 1: Kaivoksen ja sen eri toteuttamisvaihtoehtojen ympäristövaikutuksia ei selvitetä riittävästi kaivoslupaa myönnettäessä. Tämä johtuu siitä, että ympäristölupaa ei vaadita kaivosluvan myöntämisen yhteydessä.

RATKAISU 1a (ensisijainen): Kattava, pitkäaikaiset vaikutukset huomioiva ja ajantasainen ympäristölupa säädetään kaivosluvan ehdoksi.

RATKAISU 1b (toissijainen): Tarkennetaan nykyisen kaivoslain ja kaivoslakiesityksen ympäristövaikutusten sekä yleisten ja yksityisten etujen selvittämistä. Kriittisimmät vaikutukset ja niiden selvitykset kirjataan pykäliin ja tarkemmin hallituksen esitykseen.

Tukesille säädetään velvollisuus pyytää lausunto ympäristöviranomaiselta kaivoslupaa myöntäessä, että:
a) ympäristö- ja muiden lakien luvat ovat kunnossa ja ajantasaisia tai
b) kaivoslupaa varten esitetyt ympäristö-, onnettomuus- ja sosiaalisten vaikutusten selvitykset ovat ko. lainsäädäntöjen mukaan asianmukaiset


ONGELMA 2: Koneellisen malminetsinnän ympäristövaikutuksia ei huomioida riittävästi. Kairauksen kemiallisia apuaineita, jätteitä, vesi- ja maaperävaikutuksia ei kontrolloida mitenkään.

RATKAISU 2: Koneelliseen malminetsintään vaaditaan ympäristölupa. Yhtiöiden tulee toimittaa yksityiskohtainen tutkimussuunnitelma, kaivannaisjätesuunnitelma, sekä tiedot käytetyistä kairauksen apuaineista ja kairauksen mineraalivaikutuksista.


ONGELMA 3: Kaivos saa aiheuttaa haitallisia vaikutuksia ihmisen terveydelle, ympäristölle ja asuinoloille, kunhan ne eivät ole ”merkittäviä” tai ”huomattavia”.

RATKAISU 3: Lakiin kirjataan, että toiminnassa oleva tai suljettu kaivos ei saa aiheuttaa haitallisia vaikutuksia ihmisen terveydelle, ympäristölle tai asuinoloille.


Puutteita yhteiskunnan ja paikallisen kokonaisedun arvioimisessa

ONGELMA 1: Intressivertailussa pyritään hahmottamaan, että onko kaivoshankkeen kokonaisvaikutus positiivinen vai negatiivinen vertailemalla hankkeen hyötyjä ja haittoja, ottaen huomioon pitkäaikaiset vaikutukset. On huolestuttavaa, että intressivertailua ei ole kirjattu lakiluonnokseen, sillä esimerkiksi eri elinkeinojen etujen asianmukaisessa vertailussa on ollut ongelmia. Jos laki ei vaadi intressivertailua, on todennäköistä, että sitä ei tehdä.

RATKAISU 1: Keskeiset intressit ja intressivertailu kirjataan kaivoslakiin.

Intressivertailun asianmukaisen toteutumisen varmistamiseksi se tulisi kirjata seuraavasti:

  1. (ensisijainen vaihtoehto) Intressivertailu tehdään ympäristöluvan yhteydessä – ympäristölupa määrätään kaivosluvan ehdoksi.
  2. (toissijainen vaihtoehto) Lakiin ja lain perusteluihin kirjataan, että kaivosluvassa (ja kaivoskaavoituksessa) tehdään intressivertailu yleisten ja yksityisten etujen arvionnin perusteella.  Perusteluihin kirjataan keskeiset intressit ja miten niitä vertaillaan. Intressivertailussa selvitetään kattavasti myös pitkäaikaiset ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset.

Puutteita kunnan vaikutusmahdollisuuksissa

ONGELMA 1: Kunta ei voi kieltää malminetsintää sillä perusteella, että kaivostoiminta ei sovellu alueelle.  Tällainen kaivannaistoiminta loukkaa turhaan perustuslain turvaamia omistus- ja elinkeino-oikeuksia, KHO:n päätöksen vastaisesti

RATKAISU 1: Malminetsintä tulee voida kieltää sillä perusteella, että kaivostoiminta ei sovi alueelle.


ONGELMA 2: Lakiesityksen mukaan kunta voi vaikuttaa kaivostoimintaan alueellaan kaavoituksella, mutta tämä keino on puutteellinen. Yksinomaan kaavoitukseen perustuva vaikuttamismahdollisuus on kankea, hidas ja vajaa mekanismi.

RATKAISU 2: Malminetsinnällä ja kaivostoiminnalla tulee olla vaikutusalueen kuntien sekä maakuntaliiton suostumus.


Puutteita kaivosyhtiön vakavaraisuuden ja kaivoksen jälkivastuiden hoitamisen varmistamisessa
(ns. ”uskottava kaivosyhtiö”)

ONGELMA 1: Kaivoslakiesitys määrittelee kaivosyhtiön vakuudet siten, että paikallisten ja ympäristön kannalta tärkeitä vakuuksia jää saamatta, ja jälkihoidon toteutustapa sekä kesto on riittämätön. Tämä mahdollistaa ei-vakavaraisen kaivosyhtiön toiminnan ja lisää yhteiskunnan maksajaksi joutumisen riskiä.

RATKAISU 1: Vakuuksien ristiinkäyttö ja yleinen vakuus jätetään lakiin. Kaivosyrityksen jälkihoidon vakuuden täytyy kattaa jätteiden pysyvä jälkihoito tai stabilointi.


ONGELMA 2: Kaivoksen sulkemissuunnitelma vaaditaan yleisesti ottaen liian myöhään. Tästä johtuu, että kaivosyhtiön kapasiteettia tarvittavaan jälkihoitoon ei selvitetä kaivoslupaa myöntäessä, ja että kaivosyhtiö voi ajautua konkurssiin ennen kaivoksen sulkemista jättäen jälkivastuut muille.

RATKAISU 2: Sulkemissuunnitelman ja kaivannaisjätesuunnitelman tulee olla osa YVA-, kaivoslupa-  ja ympäristölupakäsittelyä jo kaivosta suunnitellessa.


Puutteita maanomistajien oikeuksien toteutumisessa

ONGELMA 1: Maanomistaja ei tiedä oikeuksiaan kaivoshankkeen pakkolunastusmahdollisuuden suhteen, vaikuttaen siihen, että hän ei tiedä asemaansa neuvottelupöydässä. Jos kaivoshankkeeseen ei voi saada lunastuslupaa, maa-alueestaan voi pyytää haluamansa summan tai sitä ei tarvitse myydä.

RATKAISU 1: Raaka-ainehuollon kannalta välttämättömistä kaivannaisista ylläpidetään säännöllisin väliajoin päivitettyä listaa, jotta kaikille osapuolille olisi alusta alkaen selvää, että mille hankkeelle kaivosaluelunastuslupa voidaan myöntää.


ONGELMA 2: Haitankärsijöiden korvaukset eivät ole oikeudenmukaisia.

RATKAISU 2: Korvaukset määritetään ympäristölupaprosessin yhteydessä.


ONGELMA 3: Malminetsintä maanomistajan suostumuksella on altis väärinkäytölle ja tapahtuu ympäristövalvonnan ulkopuolella

RATKAISU 3: Malminetsintä maanomistajan suostumuksella -käytäntö poistetaan laista


ONGELMA 4: Malminetsintäluvat ja varaukset aiheuttavat kohtuutonta epävarmuutta

RATKAISU 4: Malminetsintälupien ja varauksien aiheuttamat epävarmuudet minimoidaan


ONGELMA 5: Maanomistajan suostumusta kysytään liian myöhään – osuus lupa-alueen omistajista on liian pieni.

RATKAISU 5: Malminetsinnällä ja kaivostoiminnalla tulisi olla vaikutusalueen maanomistajien suostumus


Erityisalueet tulisi rajata kaivostoiminnan ulkopuolelle

ONGELMA 1: Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita ei ole rajattu pois kaivostoiminnalta.

RATKAISU 1: Erityiset luontoarvoalueet rajataan pois malminetsinnän ja kaivostoiminnan piiristä.


ONGELMA 2: Vaikka kaivostoiminta olisi selkeässä ristiriidassa saamelaisten oikeuksien, elinkeinon tai kulttuurin harjoittamisen kanssa, niin todennetut ja merkittävät haitalliset vaikutukset eivät silti estä malminetsinnän tai kaivosluvan myöntämistä. Kaivoksien aiheuttamaa haittaa poronhoidolle ei huomioida tarpeeksi.

RATKAISU 2: Saamelaisten ja poronhoidon oikeudet huomioidaan paremmin.




Tarkemmat kuvaukset:

Puutteita ympäristövaikutusten huomioimisessa

ONGELMA 1: Kaivoksen ja sen eri toteuttamisvaihtoehtojen ympäristövaikutuksia ei selvitetä riittävästi kaivoslupaa myönnettäessä. Tämä johtuu siitä, että ympäristölupaa ei vaadita kaivosluvan myöntämisen yhteydessä.

Kaivosluvassa määritellään esimerkiksi kaivoksen louhintatapa (avolouhos/tunnelikaivos) ja sen koko ja sijainti. Kun ympäristölupaa ei vaadita kaivosluvan yhteydessä tilannetta voisi kutsua nurinkuriseksi: kaivoslupaa myöntäessä pitäisi pystyä arvioimaan hankkeen yleisiä ja yksityisiä etuja ja vaikutuksia, vaikka hankkeen toteuttamisvaihtoehtojen ympäristövaikutuksia ei ole vielä selvitetty kattavasti. Kaivoksen ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ei ole riittävä prosessi, sillä se jää konsulttien tekemänä usein hyvin puutteelliseksi. Siinä ei ole myöskään valitusmahdollisuutta.

Hallitusohjelmassa halutaan parantaa kaivosluvan ja ympäristöluvan yhteensovittamista niin, että suunnitellun kaivoksen ympäristövaikutukset otettaisiin huomioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa1. Ongelmana on, että vaikka kaivostoiminta edellyttää aina ympäristölupaa2, kaivoslupa voidaan myöntää – ja kaivoksen ehdot määritellä – ilman ympäristölupaa.

Edellisen kaivoslain aikana myönnetyissä kaivosluvissa on ollut yleistä, että kaivospiiriä myöntäessä (nyk. kaivoslupa) ei ole ollut ympäristölupaa. Laki eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta ei paranna tilannetta, sillä yhteensovitus tehdään sen puitteissa vain kaivosyhtiön sitä itse toivoessa.

Jos kaivoslupa myönnetään ennen ympäristölupaa, tämä voi myös vaikuttaa ympäristöluvan myöntäjän mahdollisuuksia määrätä lupaehtoja. Uhkakuvia luovat myös tulevaisuuden kansainväliset kauppasopimukset, jolloin voidaan päätyä tilanteeseen, missä kaivosluvan myöntämisen jälkeen kaivoksen toimintasuunnitelmaa ei voi enää muuttaa, vaikka ympäristövaikutuksia vasta selvitetään. Voidaan siis päätyä tilanteeseen, että ympäristöviranomaisella ei ole enää vaikutusvaltaa kaivoksen toimintaan.

Kaivoslupia annetaan täten ilman selvityksiä hankkeen toteuttamiskelpoisuudesta ja toteuttamisvaihtoehdoista,. Huonoon paikkaan väärin suunniteltu kaivos voi olla hyvin vahingollinen ja sen vaikutukset erityisesti jätteistä  jatkua pitkiä aikoja.

TAUSTAA

Nykyistä kaivoslakia säädettäessä vuonna 2011 kaivoslain ja ympäristönsuojelulain soveltamisaloihin jäi epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Tarkoituksena oli, että kaivosviranomainen Tukes huomioisi kaivostoiminnan yhteisvaikutukset laaja-alaisesti lupaharkinnassa, mutta näin ei ole käytännössä tapahtunut. Tästä on seurannut, että kaivoslupa voi ohjata kaivoksen suunnittelua ja kaivosoikeus tulla voimaan ilman tosiasiallista yleisten ja yksityisten etujen selvitystä  Tähän ristiriitaan on kiinnitetty huomiota oikeustieteellisessä kirjallisuudessa jo vuoden 2011 kaivoslain säätämisvaiheessa.

On lisäksi ongelmallista, että valitukset ympäristö- ja kaivosluvasta ohjautuvat eri paikkoihin: ympäristöluvasta valitetaan Vaasan hallinto-oikeuteen ja kaivosluvasta alueen mukaan paikallisiin hallinto-oikeuksiin. Vaasan HaOssa on luonnontieteen ja tekniikan tuomarit arvioimassa ympäristökysymyksiä. Tämä johtaa ristiriitaisiin lopputuloksiin ympäristö- ja kaivosluvan valituksissa. Paikallisilla hallinto-oikeuksilla tai maaoikeudella ei ole resursseja ja pätevää henkilökuntaa ratkaisemaan luonnontieteellis-teknisiä kysymyksiä.

RATKAISU 1a (ensisijainen): Kattava, pitkäaikaiset vaikutukset huomioiva ja ajantasainen ympäristölupa säädetään kaivosluvan ehdoksi.

RATKAISU 1b (toissijainen): Tarkennetaan nykyisen kaivoslain ja kaivoslakiesityksen ympäristövaikutusten sekä yleisten ja yksityisten etujen selvittämistä. Kriittisimmät vaikutukset ja niiden selvitykset kirjataan pykäliin ja tarkemmin hallituksen esitykseen.

Tukesille säädetään velvollisuus pyytää lausunto ympäristöviranomaiselta kaivoslupaa myöntäessä, että:
a) ympäristö- ja muiden lakien luvat ovat kunnossa ja ajantasaisia tai
b) kaivoslupaa varten esitetyt ympäristö-, onnettomuus- ja sosiaalisten vaikutusten selvitykset ovat ko. lainsäädäntöjen mukaan asianmukaiset

Ratkaisu 1a (ensisijainen): Pitkäaikaiset vaikutukset huomioiva, kattava ja ajantasainen ympäristölupa säädetään kaivosluvan ehdoksi.

  • Ympäristöluvan tulee sisältää ympäristövaikutusten perusteella selvitetyt haitat ja riskit yleisille ja yksityisille eduille, ja näihin perustuvat vakuudet ja korvaukset haitankärsijöille. 

  • Kaivoslain hyödyntämisoikeus voitaisiin myöntää samalla lupaprosessilla (yhden luukun käsittely) tai myöhemmin.
  • Ympäristöluvan tulee käsitellä kaivannaisjäteasetuksen, kaivannaisjätedirektiivin, vesipuitedirektiivin ja pohjavesidirektiivin mukaisesti myös kaivannaisjätteiden pitkäaikaiset vaikutukset.  

Ratkaisu 1b (toissijainen):Tarkennetaan nykyisen kaivoslain ja kaivoslakiesityksen ympäristövaikutusten sekä yleisten ja yksityisten etujen selvittämistä. Kriittisimmät vaikutukset ja niiden selvitykset kirjataan pykäliin ja tarkemmin hallituksen esitykseen.

  • Kaivos- ja ympäristölupaviranomaiset on saatettava yhteistyöhön siten, että Tukesille säädetään velvollisuus tarkistaa ympäristöviranomaiselta, että ympäristö- ja vesilain luvat ovat kunnossa kaivos- tai malminetsintälupaa myönnettäessä. Tukesin tulisi tuolloin selvittää myös ympäristöviranomaisen näkemys ajanmukaisista ja pitkäaikaisista ympäristövaikutuksista ja niiden selvityksistä, lupamääräyksien sisällöstä ja korvauksien ja vakuuksien suuruudesta.

Molemmissa ratkaisuissa lupien valitusoikeus tulee olla Vaasan hallinto-oikeuteen.

PERUSTELUJA

Kaivoslaki sisältää selvästi ympäristölupaviranomaisen harkintaan ja osaamiseen kuuluvia asioita (§108, §109, §112, §120, §143, §150). Tähän liittyvän rinnakkaisen ympäristöosaamisen perustaminen kaivosviranomaiseen (missä se tällä hetkellä on vakavasti puutteellista), tai edes sen edellyttäminen kaivosviranomaiselta, ei ole tarkoituksenmukaista. Ympäristölupa tulee siis käsitellä kaivosluvan kanssa samanaikaisesti tai ennen kaivoslupaa.

Yhteiskäsittelystä hyötyisi sekä toiminnanharjoittaja, joka saisi luvat “yhdeltä luukulta”, että ympäristö, kun lupien ja lakien väliin ei putoaisi ympäristön kannalta tärkeitä asioita. Myös Suomen luonnonsuojeluliiton kanta on, että ympäristö- ja kaivoslupien käsittely kannattaa yhdistää yhteen virastoon (ns. Luova-virasto).

Viranomaisten yhteistyö tukee yleisesti ottaen kaivoslain periaatteita.
Kun ympäristölupaviranomainen käsittelee vesilain korvaukset on johdonmukaista, että myös muiden ympäristövaikutuksista johtuvien haittojen korvaukset käsitellään samassa virastossa. Nykyisellään maanmittausviranomainen ja maallikkouskotut miehet, joilla ei ole osaamista ympäristövaikutuksista, määräävät korvaukset pois lukien vesilain korvaukset. Menettelyssä viranomaiselle kuuluva selvitysvelvollisuus jää asianosaisille, joilla ei ole resursseja tai mahdollisuutta näihin. Vaikka kaivoslain periaatteet lähtevät kaikkien haittojen korvaamisesta, on tämä kuollut kirjain laissa.

Ajantasaisten ympäristövaikutusten selvittäminen, kattaen myös kaivoksen sulkemisen jälkeisen ajan, on välttämätöntä vakuuksien oikeelliseksi määrittämiseksi.

1 HE s. 5

2 HE s. 24


ONGELMA 2: Koneellisen malminetsinnän ympäristövaikutuksia ei huomioida riittävästi. Kairauksen kemiallisia apuaineita, jätteitä, vesi- ja maaperävaikutuksia ei kontrolloida mitenkään.

Malminetsinnän ympäristöhaittojen ja niiden vakuuksien ja  korvausten arvioiminen on riittämätöntä, erityisesti maa- ja kallioperään kajoavan, koneellisen etsinnän osalta. Kairauksen kemiallisia apuaineita, jätteitä, pinta- ja pohjavesi- ja maaperävaikutuksia ei kontrolloida.

Kairauksessa syntyvä mineraalijäte on haitallista, usein vaarallista jätettä, ja kairauksen jätevedet ovat haitallisia.

Ei ole tiedossa ympäristön kannalta turvallista tekniikkaa, jolla voitaisiin kairata vesistöön, pienvesiin tai pohjavesiin taikka näiden läheisyydessä. Maastoon ruostuvat kairausputket aiheuttavat jätehaittoja ja vaaraa metsä- ja peltokoneille, moottorikelkoille ja eläimille. Helikoptereiden ja muiden lentolaitteiden käyttöä tulisi myös säädellä tarkemmin.

Ongelmana on myös se, että malminetsintäluvassa ei vaadita yksityiskohtaista tutkimussuunnitelmaa – se puuttuu käytännössä kaikista malminetsintäluvista. Silloin tutkimussuunnitelmasta ei ole kuulemista, eikä maanomistaja pysty tarkistamaan sitä ja tarvittaessa vaatimaan muutoksia – maanomistaja kuitenkin tuntee oman maa-alansa parhaiten.

RATKAISU 2: Koneelliseen malminetsintään vaaditaan ympäristölupa. Yhtiöiden tulee toimittaa yksityiskohtainen tutkimussuunnitelma, kaivannaisjätesuunnitelma, sekä tiedot käytetyistä kairauksen apuaineista ja kairauksen mineraalivaikutuksista.

Malminetsinnän ympäristö- ja luontovaikutukset tulee huomioida sekä ympäristölainsäädännön että EU-direktiivien velvoitteiden mukaisesti. Koneelliseen malminetsintään tulisi hakea ympäristölupa, jonka hakemisen yhteydessä malminetsintäyhtiön tulisi toimittaa täydellinen lista kairauksessa käytettävistä apuaineista.

Kaivoslain perusteluihin tulee kirjata, että malminetsinnän kairauksella tai montutuksella on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Ne rinnastuvat koneelliseen kullankaivuuseen, johon tarvitaan ympäristölupa, jos käsitellään yli 500 kuutiota maata vuodessa. Alle 500 kuution kullankaivuussa vaaditaan ympäristösuojelulain ilmoitus. Lähtökohtaisesti suhteellisen haitattoman pintamaan sijasta kairauksessa tuotetaan tehollisessa malminetsinnässä satoja tai tuhansia tonneja haitallista, jopa vaarallista jätettä. Osa kiinteästä ja nestejätteestä päätyy pohjavesiin tai niiden yhteyteen. Tämä osoittaa, että ympäristölupa olisi tarpeen myös koneellisessa malminetsinnässä, erityisesti kairauksissa ja koelouhinnoissa.

Kairaus tulee kieltää luonnontilaisilla soilla, vesistöissä ja pienvesissä, pohjavesialueilla sekä pelloilla. Malminetsinnän yksityiskohtaisen tutkimussuunnitelman toimittaminen malminetsintäluvan yhteydessä tulisi olla pakollista. tutkimussuunnitelman esittäminen on myös välttämätöntä sen vuoksi, että asianosaiset ja yhdistykset voisivat ottaa kantaa malminetsintätoimintaan. Tutkimussuunnitelman tulisi sisältää tutkimuspaikat, menetelmät ja ajankohdat sekä toimenpiteiden laajuudet. Mukaan tulisi liittää myös selvitys vaikutusten tarkkailusta.

PERUSTELUJA

Kairaus tulee kieltää luonnontilaisilla soilla, vesistöissä ja pienvesissä, pohjavesialueilla sekä pelloilla. Tämä on välttämätöntä, koska tällä hetkellä ei ole turvallista tekniikkaa kairausten vaikutusten hallitsemiseksi vesistöissä, vesilain suojelemissa pienvesissä tai pohjavesissä. KHO:n päätöksen mukaan kairaus merenpohjaan Natura-alueiden läheisyydessä, Porkkalan edustalla, olisi edellyttänyt tarkempia suunnitelmia ja selvityksiä1. Meressä tehtävä kairaus on vaikutuksiltaan merkittävästi pienempi kuin kairaus, joka tehdään pienvesiin, sisävesistöihin tai pohjaveteen. Kairaus luonnontilaisella suolla rinnastuu ympäristövaikutuksiltaan kairaukseen vesistöissä.

Pelloille aiheutuu kairauksesta kohtuuttomia vaikutuksia ja riskejä, ja peltoon jätetyt kairausputket ovat vaarallisia maatalouskoneiden renkaille. Peltojen rajaaminen malminetsinnän ulkopuolelle oli aiemmassa työryhmän esityksessä, eikä sen poisvedolle ole perusteita.

1 KHO vuosikirjapäätös https://finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2005/200501541


ONGELMA 3: Kaivos saa aiheuttaa haitallisia vaikutuksia ihmisen terveydelle, ympäristölle ja asuinoloille, kunhan ne eivät ole ”merkittäviä” tai ”huomattavia”.

Kaivoslakiluonnoksessa ehdotetaan lisättäväksi kohta, jonka mukaan kaivosyhtiö olisi velvollinen huolehtimaan siitä, että kaivoksen sulkemiseen liittyvät toimenpiteet toteutetaan niin, ettei suljetusta kaivoksesta aiheudu merkittäviä haitallisia vaikutuksia ihmisten terveydelle tai ympäristölle (143 §). Samoin kaivosluvan voi myöntää, jos kaivostoiminnasta ei aiheudu huomattavia vaikutuksia ympäristölle tai se ei heikennä merkittävästi paikkakunnan asutus- tai elinkeino-oloja (48 §).

Tämä on ongelmallista, sillä tämä tarkoittaa, että ympäristövaikutuksien ja muiden vaikutusten huomioimisella olisi korkea kynnys. Merkittävä- ja huomattava -termit ovat myös hyvin tulkinnanvaraisia.

RATKAISU 3: Lakiin kirjataan, että toiminnassa oleva tai suljettu kaivos ei saa aiheuttaa haitallisia vaikutuksia ihmisen terveydelle, ympäristölle tai asuinoloille.

Kaivos ei saa aiheuttaa mitään lainvastaisia haittoja, ei ympäristönsuojelulain, vesilain, kaivannaisjäte- eikä jätelainsäädännön vastaisia haittoja.


Puutteita yhteiskunnan ja paikallisen kokonaisedun arvioimisessa

ONGELMA 1: Intressivertailussa pyritään hahmottamaan, että onko hankkeen kokonaisvaikutus positiivinen vai negatiivinen vertailemalla hankkeen hyötyjä ja haittoja, ottaen huomioon pitkäaikaiset vaikutukset. On huolestuttavaa, että intressivertailua ei ole kirjattu lakiluonnokseen, sillä eri osapuolien etujen asianmukaisessa vertailussa on ollut ongelmia. Jos laki ei vaadi intressivertailua, on todennäköistä, että sitä ei tehdä.

Lakiesityksestä käydyn keskustelun perusteella kunta tekisi intressivertailua kaavoituksen yhteydessä. Kunnalla ei tyypillisesti ole käytettävissään vaadittavaa kokemusta ja asiantuntemusta, joiden pohjalta pystyisi arvioimaan kaivoshankkeiden ympäristö- ja muita vaikutuksia intressivertailun vaatimalla tavalla. Kunnalla ei myöskään välttämättä ole kaivoksen ajantasaista ja pitkäaikaiset vaikutukset käsittävää ympäristölupaa käytettävissään tässä vaiheessa.  

Nykyisen kaivoslain puitteissa kaivosviranomainen Tukesin on ollut tarkoitus vertailla yleisiä ja yksityisiä etuja kaivoslupaa myöntäessään. Tämän asianmukaisessa toteutumisessa on kuitenkin ollut ongelmia.

TAUSTAA

Nykyisen kaivoslain puitteissa kaivosviranomaisen eli Tukesin on tarkoitus arvioida yksityisiä ja yleisiä etuja kaivosluvan myönnön yhteydessä. Tätä voidaan pitää suppeana intressivertailuna. Yksityisten ja yleisien etujen arvioinninkin asianmukaisessa toteutumisessa on kuitenkin ollut ongelmia, osittain johtuen Tukesin ympäristöosaamisen puutteesta. Esimerkiksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksessä Hannukaisen kaivoksesta, annettu 1.4.2020 (päätösnumero 20/0118/1), todettiin, että Tukes ei ollut selvittänyt yleisiä ja yksityisiä etuja asianmukaisesti.

Kaivoslakiuudistukseen on haluttu kokonaisvaltaisempaa intressien vertailua, joka oli myös Kaivoslaki Nyt -kansanaloitteen keskeisiä vaatimuksia. Työ- ja elinkeinoministeriö selvitti intressivertailun sisällyttämistä lakiin, ja päätyi suosittelemaan, että kunta tekisi sen kaavoituksen yhteydessä. Tämä ei kuitenkaan varmista intressivertailun toteutumista.

RATKAISU 1: Keskeiset intressit ja intressivertailu kirjataan kaivoslakiin.

Intressivertailun asianmukaisen toteutumisen varmistamiseksi se tulisi kirjata seuraavasti:

  1. (ensisijainen vaihtoehto) Intressivertailu tehdään ympäristöluvan yhteydessä – ympäristölupa määrätään kaivosluvan ehdoksi.
  2. (toissijainen vaihtoehto) Lakiin ja lain perusteluihin kirjataan, että kaivosluvassa (ja kaivoskaavoituksessa) tehdään intressivertailu yleisten ja yksityisten etujen arvionnin perusteella.  Perusteluihin kirjataan keskeiset intressit ja miten niitä vertaillaan. Intressivertailussa selvitetään kattavasti myös pitkäaikaiset ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset.

Intressivertailun tulee selvittää kaivoksen vaikutukset seuraaviin osa-alueisiin ottaen huomioon pitkäaikaiset vaikutukset (joko pysyvinä vaikutuksina tai niiden estämisenä jätteiden stabiloinnilla tai uusiokäytöllä):

  • Kaivostoiminnasta johtuvat positiiviset ja negatiiviset työllisyysvaikutukset koko vaikutusajalta (ei kerrannaisvaikutuksia – oletetaan samoiksi positiivisille ja negatiivisille vaikutuksille)1
  • Taloudelliset vaikutukset
  • Ympäristöhaitat, erityisesti pinta- ja pohjavesien laatuun, lisäksi meluvaikutukset, pölyn ja muut ilmapäästöjen, tärinän,  liikenteen  ja maisemavaikutukset
  • Haitat muille elinkeinoille
  • Kiinteistöjen arvojen alenemiset, mukaan lukien kehitysmahdollisuuksien menetykset ja vakuusarvon laskut (lainojen vakuutena)
  • Pitkäaikaisen jätealueen ja sen hoidon ympäristö- sekä taloudelliset vaikutukset
  • Louhittavan mineraalin välttämättömyys yhteiskunnan raaka-ainehuollon kannalta perustuen ajantasaiseen tutkimukseen

Intressivertailussa käsitellyistä ympäristö- ja luontovaikutuksista seuraa keskeisiä vaikutuksia elinkeinoihin, alueiden käyttöön ja niiden arvoon sekä sosiaalisia vaikutuksia.  Nämä ovat tavanomaisia YVA-arvioinneissa  ja ympäristöluvissa käsiteltäviä vaikutuksia.

Intressivertailun tulee sisältää tilastotietoihin ja kiinteistökaupan tietoihin perustuvat arviot kiinteistöarvojen alenemisesta huomioiden kaikki haittavaikutukset.

Vesien laadun heikkenemisen vaikutukset tulee huomioida ympäristön laadun haittoina vesien käyttäjille, matkailulle ja kalastajille, sekä vaikutuksena rantakiinteistöjen arvoon, käyttö-, vuokra- ja odotusarvoihin. Kiinteistöarvoille tulevat vaikutukset kuuluisivat YVA-arviointiin kuuluvaan sosiaalisten vaikutusten arviointiin.  Onnettomuusriskien selvitys tulee myös sisällyttää arviointiin.

1 vrt. Talousvaliokunnan mietintö Kaivoslaki Nyt -aloitteesta, pitkäaikaiset vaikutukset

PERUSTELUJA

Ympäristövaikutusten ja -haittojen määrittäminen kuuluu jo nyt ympäristöviranomaiselle. On siten johdonmukaista käsitellä ympäristövaikutuksista johtuvat haitat ja intressit ympäristölupaprosessin yhteydessä, mukaan lukien pitkän aikavälin vaikutukset. Ei myöskään olisi järkevää resurssien käyttöä perustaa toista, rinnakkaista ympäristöosaamista Tukesiin. Yleisesti ottaen keskeisenä ongelmana ovat olleet puutteet Tukesin ympäristöosaamisessa.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus (PSHaO 20/0118/1) totesi Hannukaisen hankkeen päätöksen perusteluissa2, että Tukes ei ollut antanut riittäviä määräyksiä yleisten ja yksityisten etujen noudattamisesta. Yhdistyksen kokemuksen mukaan tämä puute toistuu säännönmukaisesti Tukesin kaivos- ja malminetsintälupapäätöksissä.

PSHaO mainitsee keskeisinä intresseinä, joille tulee haittoja, muun muassa: ”Ylläksen alueella harjoitettava matkailu, alueen luonto, maisema-arvot ja virkistyskäyttö sekä lähialueen vapaa-ajanasutus”. Nämä haitat ja vaikutukset sisältyvät merkittäviltä osin asianmukaiseen ympäristövaikutusten arviointiprosessiin sekä kattavaan ympäristölupaprosessiin. Ympäristölupaprosessissa täydennystarvetta tulisi esimerkiksi sosiaalisten vaikutusten osalta.

Kiinteistöarvojen alenemisen korvaaminen mainitaan hallituksen esityksessä nykyisestä kaivoslaista, mutta ne jäävät tällä hetkellä täysin huomioimatta.  Kiinteistöarvojen alenemisesta on olemassa selvityksiä.

ESIMERKKI

Tukesin ongelmat yleisten ja yksityisten etujen sekä vakuuksien päätöksissä
Tukes on toistuvasti tuomittu maksamaan valittajien oikeudenkäyntikulut kaivoslain vastaisista päätöksistä, koska päätös on johtunut viranomaisen ilmeisistä virheestä. PSHaO:n Hannukaisen päätöksessä  tuomitut kulut olivat 10 000 euroa, mutta valittajien vahingot silti moninkertaiset. Työ- ja elinkeinoministeriö on jopa merkinnyt valtion budjettiin erityisen budjettiluokan, josta osa on merkitty Tukesin viranomaisen ilmeisistä virheistä johtuviin oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen3.

ESIMERKKI

Nykyisen kaivoslain ”intressivertailu”, eli yleisten ja yksityisten etujen vertailu kaivosluvan yhteydessä, ei ole toimiva prosessi

PSHaO:n Hannukaisen päätös
Päätöksen perustelujen mukaan Tukes ei ole antanut riittäviä määräyksiä yleisten ja yksityisten etujen noudattamisesta.

Kaivoslain (621/2011) 181 §:n 4 momentissa ja 52 §:n 3 momentissa tarkoitettujen yleisten ja yksityisten etujen turvaamiseksi tarpeellisten määräysten antamisen tarkoituksena ei ole se, että Tukesin päätöksessä omaksutulla tavalla kaivosoikeuden tai kaivosluvan haltijaa ainoastaan informoidaan kaivosluvan haltijan velvollisuuksia koskevan kaivoslain 18 §:n sisällöstä. Tämä voidaan päätellä jo siitä, että kaivoslain 18 § tulee suoraan lain nojalla sovellettavaksi paitsi kaivoslupien, kaivoslain 181 §:n 3 momentin perusteella myös kumotun kaivoslain mukaisten kaivosoikeuksien haltijoiden suhteen. Siltä osin kuin määräysten antaminen on kaivoslain 52 §:n 3 momentissa säädetty huomioon ottaen tarpeellista, niiden tulee olla mainitun lainkohdan tarkoitukseen nähden riittävän konkreettisia.”

Oikeus toteaa myös, että myöhempi tarkistamismahdollisuus ei oikeuta olemaan antamatta lainmukaisia yleisten ja yksityisten etujen määräyksiä.


(…) ”eivätkä puutteellisiksi jääneet tarkistamismääräykset oikeuta antamaan pelkästään kaivoslain 18 §:n sisältöä toistavia määräyksiä, jotka eivät sisällöltään vastaa sitä, mitä yleistä ja yksityistä etua turvaavilta määräyksiltä kaivoslain 52 §:n 3 momentissa edellytetään.”

Hallinto-oikeus tuo esille yleisten ja yksityisten etuja, joista ei ole selvitystä ja määräyksiä

”Suunnitellun kaivostoiminnan laadun, laajuuden ja sijainnin vuoksi toiminnasta aiheutuu haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Kun otetaan huomioon muun muassa Ylläksen alueella harjoitettava matkailu, alueen luonto, maisema-arvot ja virkistyskäyttö sekä lähialueen vapaa-ajanasutus, Tukesin valituksenalaisessa päätöksessä antamat määräykset eivät ole riittäviä haitallisten vaikutusten estämiseksi ja ehkäisemiseksi.”

”Tukesin päätöksen perusteluissa ei myöskään ole hallintolain 44 ja 45 §:n edellyttämällä tavalla tuotu selvästi esille sitä lupaharkintaa, jonka perusteella Tukes on arvioinut antamansa määräykset riittäviksi.”

Hallinto-oikeus päätti hylätä päätöksen kuulemisvirheistä johtuen laittomana, jolloin muut perustelut jäivät käsittelemättä. Keskeinen kysymys on yleisten ja yksityisten etujen huomioiminen. Tukesin lupakäytäntö kaikissa päätöksissä on, että se ei suorita kuulemista perusteluistaan tai yhtiöiden vastineista. Tämä on toistuva virhe Tukesin päätöksissä.


 ”Kun otetaan huomioon, mitä edellä on lausuttu asianosaisista, heille varattavasta mahdollisuudesta lausua yhtiön vastineiden johdosta kaivospiirin määräämistä koskevassa lupamenettelyssä, päätöksen perustelemisesta ja riittävien yleisten ja yksityisten etujen turvaamiseksi tarpeellisten määräysten antamisesta, Tukesin päätös on lainvastaisena kumottava ja asia palautettava Tukesille uudelleen käsiteltäväksi. Kaivoslain (621/2011) 178 §:n 3 momentin säännös huomioon Tukesin on käsiteltävä ja ratkaistava asia mainitun kaivoslain säännösten mukaisesti. Päätöksen tultua edellä mainituilla perusteilla kumotuksi lausuminen muista valitusperusteista kuin edellä tarkastelluista ei ole tarpeen.”

Päätöksessä otetaan voimakkaasti kantaa yleisten ja yksityisten etujen huomioimiseen.
Erityisen poikkeuksellista päätöksessä hallinto-oikeuskäytännöstä on oikeudenkäyntikulujen tuomitseminen valtion lupaviranomaisen maksettaviksi, koska oikeudenkäynti oli aiheutunut viranomaisen ilmeisistä virheistä. Tukes tuomittiin maksamaan kuluja 10 000 euroa. Tukesin toiminta kaivoslupaviranomaisena on epäonnistunutta ja sen kaivoslakimenettelyjä voidaan toisinaan kuvata lainvastaiseksi.

1 PSHaO 20/0118/1, 1.4.2020 https://bin.yhdistysavain.fi/1602836/cYREF8ehw4EmmyezCMv80TWYB6/Pohjois-Suomen_hallinto-oikeuden_p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s_dnrot_01647_17_7203_ym-3.pdf

2 TEM:n budjetti 2022: 95. Eräät oikeudenkäyntikulut ja korvaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään 50 000 euroa (budjetti).


Puutteita kunnan vaikutusmahdollisuuksissa

ONGELMA 1: Kunta ei voi kieltää malminetsintää sillä perusteella, että kaivostoiminta ei sovellu alueelle.  Tällainen kaivannaistoiminta loukkaa turhaan perustuslain turvaamia omistus- ja elinkeino-oikeuksia, KHO:n päätöksen vastaisesti1

Keskeisenä ongelmana on, että kunnalla ei kaivoslain mukaan ole oikeutta vastustaa malminetsintää sen perusteella, että kaivostoiminta ei sovi alueelle. Tulevan kaivoksen soveltuvuutta alueelle ei kartoiteta malminetsintäluvan myöntämisen yhteydessä, vaan näitä prosesseja pidetään erillisinä. On ristiriitaista sallia malminetsintäyhtiön investointi alueen tutkimiseen, jos kaivostoiminta ei sovi alueelle. Tämä voi aiheuttaa ongelmia myös kansainvälisten kauppasopimusten myötä.

Malminetsintälupavaiheesta alkaen olisi hyvä esittää realistinen mallikaivosskenaario sisältäen kaivoksen koko elinkaaren arvioidut vaikutukset. Sen kuuleminen tulisi järjestää myös vaikutusalueen kunnissa.

Vesistöihin ja pienvesiin kairataan, vaikka vesistöihin ei tulisi tehdä kaivoksia vaikeiden jäteongelmien takia. Vesistöön kairatessa kairausten jätteiden, soijan ja kairausveden aiheuttamat ongelmat ovat merkittävästi suurempia kuin maalla kairatessa. Pinta- ja pohjavesien sekoittumisen vaara on suuri.

RATKAISU 1: Malminetsintä tulee voida kieltää sillä perusteella, että kaivostoiminta ei sovi alueelle.

Malminetsintä tulee voida kieltää sillä perusteella, että kaivostoiminta ei sovi alueelle. Tämä on myös malminetsintäyhtiöiden etu, kun ne eivät investoi alueelle, jonka ei voi katsoa soveltuvan kaivostoimintaan. Malminetsinnän salliminen näillä alueilla voi aiheuttaa myöhempiä ongelmia kauppasopimusten investointisuojan kanssa.

ESIMERKKI

Nykyisen kaivoslain pykälän 46§ mukaan kunta voi vastustaa malminetsintää kaavoitukseen liittyvällä syyllä tai maankäyttöön liittyvällä perustelulla. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole toiminut: tästä esimerkkinä KHO hylkäsi vuonna 2021 Tuusniemen kunnan lainmukaisen vastustuksen Rääpysjärven malminetsintäluvasta (Fennoscandian Resources). KHO:n mukaan rantakaava ja vesistömatkailun kehittäminen eivät olleet riittäviä perusteluita.

1 https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1386569683651.html


ONGELMA 2: Lakiesityksen mukaan kunta voi vaikuttaa kaivostoimintaan alueellaan kaavoituksella, mutta tämä keino on puutteellinen. Yksinomaan kaavoitukseen perustuva vaikuttamismahdollisuus on kankea, hidas ja vajaa mekanismi.

Kaivoslakiesityksessä ehdotetaan, että kunta vaikuttaa kaivoksen sijoittumiseen kaavoituksella.

Pelkkä kaavoitus kunnan vaikuttamistienä ei ole riittävä keino. Kunnissa on esimerkiksi vanhentuneita kaavamerkintöjä, joita on vaikea korjata kaivoslupien vaatimalla aikataululla – vanhoja kaavoja tehdessä ei ole ollut tietoa kunkin hankkeen vaikutuksista.

RATKAISU 2: Malminetsinnällä ja kaivostoiminnalla tulee olla vaikutusalueen kuntien sekä maakuntaliiton suostumus.

Vaikutusalueen kuntien ja maakuntaliiton suostumus tulisi olla edellytys malminetsintälupaan (voidaan lisätä 46§:ään) ja kaivoslupaan (47§ ). Suostumusten tulee perustua kattavaan tietoon kaivoshankkeen vaikutuksista. Malminetsintälupavaiheessa tulee esittää realistinen mallikaivosskenaario myös pitkäaikaisine vaikutuksineen, ja sen kuuleminen tulee järjestää koko vaikutusalueen kunnissa. Suostumus voitaisiin säätää kuten uraani- ja toriumkaivosten osalta on tehty.

Toissijaisesti, malminetsintälupien, kaivoslupien, kaivosten ja malminetsinnän kaavakuulemisten tulee koskea kaivoshankkeen arvioidun vaikutusalueen, ei pelkän varsinaisen kaivosalueen, kuntia. Tällä hetkellä kaivoksen tai rikastamon on voinut perustaa toiseen kuntaan laskevan vesistön varrelle kuulematta vaikutusalueen kuntaa. Kuntien suostumus on toivottavaa myös kaivossijoittajien edellyttämän ns. sosiaalisen toimiluvan vuoksi.


Puutteita kaivosyhtiön vakavaraisuuden ja kaivoksen jälkivastuiden kattamisen varmistamisessa
(ns. ”uskottava kaivosyhtiö”)

ONGELMA 1: Kaivoslakiesitys määrittelee kaivosyhtiön vakuudet siten, että paikallisten ja ympäristön kannalta tärkeitä vakuuksia jää saamatta, ja jälkihoidon toteutustapa sekä kesto on riittämätön. Tämä mahdollistaa ei-vakavaraisen kaivosyhtiön toiminnan ja lisää yhteiskunnan maksajaksi joutumisen riskiä.

Vakuus tarkoittaa takuumaksua, jolla katetaan mahdolliset toiminnan aikaiset ongelmat tai kaivoksen jälkihoito. Kaivosyhtiöille määrätyt vakuudet ovat yleisesti ottaen olleet aivan liian pieniä, mikä on tullut esille myös kaivoslakiin annetussa viranomaispalautteessa1. Hallitusohjelman mukaan vakuussäätelyä kehitettäisiin niin, että ympäristölliset vastuut hoidetaan kaikissa tilanteissa2.

Hallituksen kaivoslakiluonnoksessa tilannetta pyritään parantamaan luettelemalla osa-alueita, joille vakuus tulee asettaa3, mutta ongelmana on, että kaivoslakiluonnoksen vakuuksien osa-alueiden luettelo ei ole kattava. Samanaikaisesti vakuuksien ristiinkäytön vaatimus on poistettu ja ympäristönsuojelulakiluonnoksesta poistettiin yleisen vakuuden kohta. Nämä muutokset tosiasiallisesti heikentävät vakuuksien kattavuutta merkittävästi ja nimenomaan ympäristöllisten vastuiden osalta.

1 HE s. 98

2 HE s. 5

3 HE s. 44

Vakuiden määrittelyssä on seuraavat kaksi keskeistä ongelmaa:

1) Kaivoslakiesitys heikentää kaivoslain vakuuden ja muiden lakien vakuuksien ristiinkäyttöä, vaikka Pekka Vihervuoren selvitys esitti sen vahvistamista.


Ristiinkäyttö tarkoittaa, että jos missään muussa laissa, esimerkiksi ympäristönsuojelulaissa, ei vaadita vakuuksia jollekin jälkihoidon (tai onnettomuusvaaran) osa-alueelle, niin silloin tämä vakuus määrätään kaivoslain puitteissa. Jos ristiinkäyttöä heikennetään esityksen mukaisesti, vaarana on, että osa nykyisistä merkittävistä ympäristövastuista (kuten esimerkiksi muualta kuin jätealueilta aiheutuva maaperän, pinta- ja pohjavesien pilaantuminen, ja mahdollisesti louhosvedet) voivat jäädä ilman vakuuksia ja niiden kustannukset päätyä yhteiskunnan maksettavaksi. Tämä myös aiheuttaa merkittäviä riskejä sekä mahdollisia ongelmia jo tällä hetkellä toimivien kaivosten vastuiden hoidon kanssa.

Ympäristönsuojelulain vakuuteen oli aiemmassa kaivoslakiesityksessä esitetty lisättäväksi §59 2. momentti koskien yleistä vakuutta kattaen kaikki luvan tarpeet, mikä olisi korjannut tämän epäkohdan. Se on kuitenkin poistettu uudesta kaivoslakiesityksestä.

2) Kaivoksen jälkihoidon tarpeelliseksi ajaksi määritellään vähintään 30 vuotta, vaikka vaikutukset ulottuvat tätä paljon pidemmälle, kestäen vuosisatoja, jopa yli tuhat vuotta (kaivannaisjätedirektiivin ja -asetuksen 190/2013 mukaiset pitkien aikojen vaikutukset)

30 vuotta jälkihoidon keston suuruusluokkana osoittaa riittämättömäksi esimerkiksi:

  • Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston raportti Gruvavfall – ekonomiska risker for staten (Riksrevisionen, 2015), joka toteaa, että sulfidimalmikaivoksen jälkitarkkailu jatkuu vuosisatoja, mahdollisesti jopa vuosituhannen, ellei sen jätehuoltoa hoideta pysyvällä ratkaisulla. Kaivoksen jätteet jätetään tyypillisesti avoimesti tai jollain tavalla suojattuna ympäristöön. Ympäristön pinta- ja pohjavedet vaativat suojelua, ja koska Suomen järvet muodostavat vesistöreittejä, voivat jäteongelmat levitä ajan kuluessa laajalle alueelle.

Mikäli jäteongelmaa ei hoideta pysyvästi, niin ympäristön pinta- ja pohjavesien suojelun vaatimien rakenteiden hoito ja tarkkailu sekä suotovesien laadun tarkkailu ja mahdollinen puhdistus jatkuvat paljon pidempään kuin 30 vuotta. Vakuus, joka ottaa tämän jäteasian todellisen tilanteen huomioon varmistaa, että kaivostoimija on riittävän vakavarainen ja huomioi tulevan jätehoidon ja kaivoksen jälkihoidon myös sen suunnittelussa. Suomen malmeista suurin osa on sulfidimalmeja.

  • Suomen suljettuja kaivoksia käsittelevä KAJAK-hanke, jossa suurin osa tutkituista kaivoksista on aiheuttanut jätehaittoja merkittävästi pidempään kuin 30 vuotta, osin jo vuosisatoja.

Kaivoksien jätehuolto ja jälkihoito ei ole juuri muuttunut merkittävästi KAJAK-hankkeen kaivoksien toteutetuista ratkaisuista. Nykyisin käytettävien kapselointien tiedetään vuotavan ennemmin tai myöhemmin[1].  Syntyvän kaivosjätteen määrän oletetaan lisäksi tulevaisuudessa kasvavan, johtuen useista eri tekijöistä. Näitä ovat esimerkiksi: 1) Louhittavien malmien metallipitoisuus on pienentynyt 2) Kun malmin metallipitoisuus on pienempi, syntyy enemmän kaivosjätettä, eli rikastushiekkaa, per louhittu malmitonni 3) Avolouhokset ovat louhinnan aikana kustannustehokkaampia, mutta tuottavat enemmän jätettä. (Riksrevisionen, 2015)

TAUSTAA

30 vuoden jälkihoidon ajatus tulee ympäristönsuojelulaista, missä kaatopaikkojen vakuuden pitää kattaa vähintään 30 vuoden haitalliset vaikutukset. Kaatopaikka-termiä ei kuitenkaan voida laajentaa koskemaan kaivannaisjätteiden jätealueita, jotka muodostuvat prosessi- ja sivukivijätteistä. Kaivannaisjätteiden jätealueet ovat tavanomaisia kaatopaikkoja moninkertaisesti suurempia, päästöiltään vaarallisia sekä usein sijoittuvat kauas teollisuusympäristöstä ja vesistöjen läheisyyteen. Pykälän 108 perusteluissa on virheellisesti esitetty YSL 60 § perusteluna kaivosten vakuuksien rajaamisesta vähintään 30 vuoteen.

[1] Oulun Yliopiston selvitys Kainuun ELY-keskukselle https://www.kaleva.fi/selvitys-jokainen-kaivosallas-vuotaa-aikanaan/1770175

RATKAISU 1: Vakuuksien ristiinkäyttö ja yleinen vakuus jätetään lakiin. Kaivosyrityksen jälkihoidon vakuuden täytyy kattaa jätteiden pysyvä jälkihoito tai stabilointi.

Lakiin tulee kirjata, että niiltä osin, kun ympäristönsuojelulaki ei vaadi vakuutta, vakuus on asetettava kaivoslain nojalla (eli vakuuksien ristiinkäyttö). Jos ristiinkäyttöä ei kirjata kaivoslakiin, tulee YSLn korjauksessa esitetty  § 59.2 yleinen vakuus luvanmukaisiin toimiin lisätä ympäristönsuojelulakiin. Vakuuspykälä 108§ tulee pitää avoimena, niin että se kattaa loput mahdolliset tarpeet, eikä vain rajattua listaa.

Jälkihoidon vakuuden täytyy kattaa jätteiden pysyvä jälkihoito, hyötykäyttö tai stabilointi niin, etteivät kaivannaisjäteasetuksen ja vesidirektiivien haitta-aineiden normit tule ylittymään ympäristön pinta- ja pohjavesissä. Lakiin tulee kirjata, että kaivannaisjätteiden ongelmat, erityisesti sulfidimalmeilla, jatkuvat satoja vuosia tai jopa pysyvästi ilman asianmukaista käsittelyä. Vedenpuhdistuksen tai jätealueen ylläpitoa ei ylipäätänsä voi jättää pelkästään vakuiden varaan, vaan ympäristöviranomaisten tulee etsiä pysyviä ratkaisuja yhdessä kaivosyhtiöiden kanssa.

PERUSTELUJA

Vakuuksien ristiinkäytön huomioimisella voidaan varmistaa, että nyt toiminnassa olevien kaivosten jälkihoito ei kaadu yhteiskunnan hoidettavaksi. Tämä koskee myös suuria tai jätteiltään tai rakenteiltaan vaarallisia kaivoksia ja rikastamoita (esim. Kevitsa, Terrafame, Kittilä, Orivesi, Luikonlahti, Kaapelinkulma, Sastamala, Jokisivu, Endomines, ja Raahe), ja sillä voidaan varmistaa, että niiden jälkihoidon ongelmat eivät päädy yhteiskunnan maksettaviksi. Uusien kaivoksien kanssa jälkihoidon varmistaminen on selkeintä hoitaa kaivoksen ympäristöluvan kautta (jonka tulisi aina sisältää sulkemissuunnitelma).

Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksessä vuodelta 2020 (tapaus T-257/18) todettiin, että kaivoksen jälkihoidon kustannusten osittainenkin siirtäminen valtiolle voidaan katsoa EU-lain vastaiseksi valtiontueksi, joka ei sovellu sisämarkkinoille.

ESIMERKKI

Dragon mining yhtiö esittää Oriveden kaivoksellaan, että koska vanhentuneesta ympäristöluvasta (jota KHO:n päätöksellä ei ole ympäristön pilaamisen vuoksi jatkettu) puuttuu jätevakuus, niin sitä ei voida ympäristölupaan ylipäätänsä lisätä. Jos kaivoslaki edellyttäisi vakuuksien ristiinkäyttöä, niin silloin kyseessä oleva jätevakuus olisi määrättävä kaivoslain perusteella.

ESIMERKKI
Kaavin Luikonlahden rikastamon ja Sodankylän Kevitsan kaivoksen (kummatkin Boliden) sulkemisen ympäristölupahakemusta käsitellään parhaillaan. Näiden kohteiden ympäristön kannalta turvallisen sulkemisen kannalta on kriittistä, että kaivoslain säädöksillä ei rajoiteta vakuuksien ristiinkäyttöä. Jos ristiinkäyttöä rajoitetaan, niin silloin saatetaan ajautua tilanteeseen, että kaikille sulkemisen jälkeisille ongelmille ei aseteta vakuutta.

1 HE s. 98

2 HE s. 5

3 HE s. 44


ONGELMA 2: Kaivoksen sulkemissuunnitelma vaaditaan yleisesti ottaen liian myöhään. Tästä johtuu, että kaivosyhtiön kapasiteettia tarvittavaan jälkihoitoon ei selvitetä kaivoslupaa myöntäessä, ja että kaivosyhtiö voi ajautua konkurssiin ennen kaivoksen sulkemista jättäen jälkivastuut muille.

Kaivoksen sulkemissuunnitelmaa arvioidaan vasta, kun kaivosta ollaan jo sulkemassa. Tällöin kaivosyhtiön mahdollisuutta hyvin toteutettuun jälkihoitoon sekä ympäristön tarkkailuun ei arvioida kaivoslupaa myäntäessä. Tämä on myös olennaista kaivoksen eri toteuttamisvaihtoehtojen arvioimisen kannalta, sillä eri toteutustavat tuottavat erilaiset jäteongelmat, ja siten myös vaikuttavat vaadittavaan jälkihoitoon.

Joissain tapauksissa kaivosyhtiö ehtii ajautua konkurssiin ennen kuin jälkivastuut alkavat. Kaivosyhtiöt itse asiassa tyypillisesti perustavat yksittäisiä kaivoskohtaisia osakeyhtiöitä, jolloin niiden konkurssiin ajautuminen ei vaikuta emoyhtiöön, mutta ympäristövahinkojen esto- ja tarkkailukustannukset jäävät yhteiskunnan maksettavaksi.

RATKAISU 2: Sulkemissuunnitelman ja kaivannaisjätesuunnitelman tulee olla osa YVA-, kaivoslupa-  ja ympäristölupakäsittelyä jo kaivosta suunnitellessa.

Kaivoslupaa ja ympäristölupaa myönnettäessä tulee varmistaa, että kaivoksen sulkemissuunnitelma on asianmukainen ja kattava huomioiden kaivannaisjätedirektiiviin, vesipuitedirektiivin ja pohjavesidirektivien normit ja edellytykset. Sulkemissuunnitelman tulee varmistaa, että kaivoksesta ei tule haittoja lähiympäristölle pitkien aikojen kuluessa.

Voimassa oleva ympäristölupa tulisi myös olla kaiken kaivosalueella tapahtuvan toiminnan ja kaivoksen sulkemisen välttämätön edellytys.

ESIMERKKI

Miksi on tärkeää, että voimassa oleva ympäristölupa on kaivoksen sulkemisen ehtona?

Kaivosviranomaisen yksipuolinen toimivalta kaivoksen sulkemispäätöksistä aiheuttaa myös ongelmia ja ilmeistä ympäristövaaraa. Esimerkiksi Oriveden kaivoksessa Tukes on määrännyt kaivostunnelit laskettavaksi täyteen vettä, vaikka sulkemisen ympäristölupakäsittely on vielä kesken. KHO oli antanut asiasta päätöksen, että vesien käsittelyä olisi pitänyt jatkaa siitä huolimatta, että ympäristölupa loppuu. Tukes antoi kuitenkin päätöksen, että vedet voi johtaa kaivostunneleihin. Kun kaivostunnelit ovat nyt täyttyneet vedellä, niin niihin ei voi enää sijoittaa alueen vaarallisiksi luokiteltavia kaivannaisjätteitä – mikä olisi muuten hyvä jälkihoitosuunnitelma – tai tunnelit joutuisi tyhjentämään uudelleen ja vedet käsittelemään.


Puutteita maanomistajien oikeuksien toteutumisessa

ONGELMA 1: Maanomistaja ei tiedä oikeuksiaan kaivoshankkeen pakkolunastusmahdollisuuden suhteen, vaikuttaen siihen, että hän ei tiedä asemaansa neuvottelupöydässä. Jos kaivoshankkeeseen ei voi saada lunastuslupaa, maa-alueestaan voi pyytää haluamansa summan tai sitä ei tarvitse myydä.

Kaivosaluelunastusluvan saamisen ehtoihin kuuluu, että kaivannaismineraali on tärkeä yhteiskunnan raaka-ainehuollon kannalta. Yhteiskunnan raaka-ainehuollon tarpeiden voidaan olettaa muuttuvan vuosien kuluessa, kun esimerkiksi kierrätys, vaihtoehtoisen kaivostoiminnan muodot (kuten urbaani kaivos kaatopaikalla) ja korvaavat materiaalit kehittyvät. Tästä ei tällä hetkellä käydä keskustelua tai muuten analysoida mitkä kaivannaiset täyttävät tämän vaatimuksen, jolloin maanomistaja ei voi arvioida, että voisiko kaivosyhtiö saada kaivosaluelunastusluvan. Tämä on merkityksellistä, sillä maanomistajan neuvotteluasema maakaupoissa on täysin eri, jos hän tietää, että kaivosaluelunastuslupaa ei myönnettäisi.

Tämän voidaan katsoa olevan ongelmallista myös kansainvälisten kauppasopimusten kannalta, jolloin yhtiö saattaa investoida merkittäviä määriä malminetsintään, mutta ei tiedä neuvotteluasemaansa maakauppojen suhteen.

RATKAISU 1: Raaka-ainehuollon kannalta välttämättömistä kaivannaisista ylläpidetään säännöllisin väliajoin päivitettyä listaa, jotta kaikille osapuolille olisi alusta alkaen selvää, että mille hankkeelle kaivosaluelunastuslupa voidaan myöntää.

Pohjois-Suomen Avin ympäristölupaviranomainen ylläpitää listaa yhteiskunnan (Suomen teollisuuden) raaka-ainehuollon kannalta välttämättömistä kaivannaisista, joista on lisäksi pulaa maailmanmarkkinoilla. Näin kaikille osapuolille olisi alusta alkaen selvää, että mille hankkeelle kaivosaluelunastuslupa voidaan myöntää. Listaa päivitettäisiin säännöllisesti.

Raaka-ainehuollollisen tarpeen määrittämisen tulee aina perustua tutkimustietoon, ja sen tulisi olla valituskelpoinen päätös. Valitusoikeus ja oikeus tulla kuulluksi listan luonnoksesta tulisi olla ensisijaisesti kaikilla kansalaisilla, toissijaisesti yhdistyksillä, asiantuntijoilla ja kyseisen mineraalin kaivoshankkeen asianosaisilla. Valitukset tulisi osoittaa Vaasan hallinto-oikeuteen.

 Mineraalit, joiden tekniset käytöt ovat olemattomia kuten radium, asbesti ja timantti tai hyvin rajallisia suhteessa muuhun käyttöön, kuten kulta, eivät voi olla yhteiskunnan raaka-ainehuollon kannalta välttämättömiä  


ONGELMA 2: Haitankärsijöiden korvaukset eivät ole oikeudenmukaisia.

Eduskunta lausunnossaan Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteeseen edellyttää, että kaivoslaissa varmistetaan korvauskäytäntöjen oikeudenmukaisuus haittojen kärsijöille. Lakiluonnoksessa kuitenkin todetaan, että nykyiset korvauskäytännöt ovat riittäviä, ja että ongelmana olisi vain niistä tiedottaminen. Tosiasiassa korvaukset ovat mitättömän pieniä suhteessa haittaan, ja korvauksien saaminen on vaikeaa.

Korvaukset on jaettu kaivos- ja ympäristönsuojelulain mukaisiin menettelyihin. Ympäristönsuojeluviranomainen määrittää ainoastaan vesilain mukaiset korvaukset ja vakuudet, kaivosviranomainen Tukes määrittää kaivoslain mukaiset korvaukset. Tämä on ristiriitaista, sillä suuri osa kaivoslain korvauksista koskee itse asiassa ympäristövaikutuksia.

Jos kaivoslupa on myönnetty ennen ympäristölupaa, niin silloin kaivostoimitusta tehdessä ei ole ympäristölupaa ja sen selvityksiä. Kaivoslain maanmittausmenettelyssä ei ole asiantuntijaviranomaista ympäristöhaittojen osalta – maanmittausviranomaisella ei usein myöskään ole riittävää tietoa haitoista. Jos kaivoksella on ympäristölupa, silloin tilanne on hieman parempi, mutta ympäristölupaviranomainen määrittää ristiriitaisesti kaikki ympäristöhaitat, mutta korvaukset vain vesilain osalta. 

RATKAISU 2: Korvaukset määritetään ympäristölupaprosessin yhteydessä.

Kaivoksien haittojen ja ympäristövaikutusten korvausasiat tulee siirtää Maanmittauslaitokselta ympäristölupaviranomaiselle, joka

  • tuntee kaivoksien haitat ja ympäristövaikutukset paremmin
  • viran puolesta käsittelee jo ympäristövaikutuksia ja määrittää korvaukset vesilain haitoista

Valitukset korvauksista tulee osoittaa ympäristöoikeuteen eli Vaasan hallinto-oikeuteen.

Korvauksien ja vakuuksien suhteen johdonmukainen, tehostava ja yksinkertainen menettely olisi antaa ne ympäristölupaviranomaisten ratkaistavaksi kokonaisuutena. 


ONGELMA 3: Malminetsintä maanomistajan suostumuksella on altis väärinkäytölle ja tapahtuu ympäristövalvonnan ulkopuolella

Nykyisessä kaivoslaissa (7 §) maanomistaja voi antaa suostumuksen KL 7 §:ssä määriteltyjen aluerajausten ulkopuolellekin tehtäviin haitattomiin malminetsintätöihin. KL 7 §:n perusteluissa on erikseen yksilöity, etteivät kairaukset ja tutkimuskaivannot kuulu noihin haitattomiin menetelmiin.

Koska samaa perusteluissa mainittua yksilöintiä ei ole suoraan kirjattu lakitekstiin, ja koska epäselvästi KL 9 §:ssä viitataan kyseiseen 7 §:n maanomistajan suostumukseen (joka tosiasiassa tarkoittaa suostumusta vain haitattomiin tutkimuksiin), ovat kaivosyhtiöt, GTK ja Tukes tulkinneet harhauttavasti kuin maanomistajan luvalla saisi tehdä malminetsintää jopa kairaamalla ilman viranomaislupia.

Maanomistajia on toisinaan myös johdettu harhaan. Yhdistyksen tiedossa on tapauksia, joissa malminetsintäyhtiö on esimerkiksi antanut ymmärtää, että heillä olisi jo malminetsintälupa (vaikka kyseessä oli varaus), saaden maanomistajan antamaan suostumuksensa tutkimuksiin. Maanomistajalla ei voi olla riittävää asiantuntemusta arvioida tutkimusten ympäristöhaittoja. On selvää, ettei ”luvan myöntänyt” maanomistaja voi ottaa vastuuta naapurikiinteistöille, vesitöille, tai yleiselle ja yksityiselle edulle aiheutuvista haitoista.

Kairaukset aiheuttavat runsaasti kairausjätevettä ja kairausjätettä. Ne eivät jää pelkästään ”luvan myöntäneen” maanomistajan hallinnoimalle alueelle, vaan leviät vesien mukana eteenpäin, myös naapurikiinteistöjen ja vesialueiden omistajien haitoiksi.

Ilman virallista malminetsintälupaprosessia muut maankäyttäjät (kuten esimerkiksi poropaliskunnat, matkailu, vesialueiden omistajat, muut kiinteistöjen ja alueiden omistajat ja naapurit) eivät pääse tarkastamaan malminetsintäsuunnitelmaa, antamaan lausuntoja, vaatimaan tarvittaessa vakuuksia, eikä heillä ole valitusmahdollisuutta.

Kyseinen harhauttava ”malminetsintäkairaukset maanomistajan luvalla” menettely on perustuslain, hallintolain, kaivoslain ja naapuruussuhdelainsäädännön vastainen, joka ilmeiseen lainsäädännön vastaisiin tulkintoihin perustuvat menettely on uudessa kaivoslaissa korjattava, ettei virheellisiin tulkintoihin jää mahdollisuutta, ja että valvontaviranomaisen on puututtava ilman viranomaislupaa toteutettuihin kairauksiin.

RATKAISU 3: Malminetsintä maanomistajan suostumuksella -käytäntö poistetaan laista

Malminetsintä maanomistajan suostumuksella tulee poistaa laista.


ONGELMA 4: Malminetsintäluvat ja varaukset aiheuttavat kohtuutonta epävarmuutta

Lähes rajattoman laajat varaukset aiheuttavat turhaan epävarmuutta maankäytössä, varaten jopa alueita, jotka ovat keskikokoisen kunnan kokoisia (jopa 2000 km2 eli 200 000 hehtaaria tai 0,6 % koko Suomen maa-alasta). Varauksilla harjoitetaan tällä hetkellä myös pörssikeinottelua, mikä korostaa sääntelyn parantamisen tärkeyttä.

Malminetsintä aiheuttaa paikallisille ja muille elinkeinoille pitkäaikaisen epävarmuuden tulevaisuudesta. Malminetsintä ”synnyttää epävarmuutta alueen kohtalosta ja voi siten vaikeuttaa suunnitelmien ja investointien tekemistä sekä rajoittaa omistajan mahdollisuuksia käyttää ja kehittää kiinteistöään haluamallaan tavalla”. Malminetsintäalueet ovat vaikuttaneet esimerkiksi tonttien myyntiin. (Valtiontalouden tarkastusvirasto, 2007)

Yhdistyksen tiedossa on lisäksi kymmeniä tapauksia, joissa kaivos- ja malminetsintäyhtiöiden lupahakemuksia on viranomaisen toimesta tarkoituksellisesti roikotettu jopa 8-9 vuoden ajan tai lupahakemuksia on siirretty toisen kaivosyhtiön nimiin. Nämä menettelyt ovat vastoin lain henkeä aiheuttaen ylimääräistä epävarmuutta maankäytölle. Tältä ajalta ei myöskään tilitetä asianmukaisia korvauksia. Viranomaisen tulisi aina täyttää valvontatehtävänsä asianmukaisesti kaivosyhtiöitä suosimatta.

Kaivoslakiesityksen ongelmakohtia on myös pykälä 61b, jossa Tukesille annettaisiin harkinnanvarainen lupien pidennysoikeus ”poikkeustilanteessa”, ilman asianmukaisia kuulemisia, valitusoikeutta ja täsmällisiä kriteerejä. Tämä ei ole asianosaisten eikä myöskään kilpailevien malminetsijöiden edun mukaista.

TAUSTAA

Edellisen lain kaivosviranomaisen kauppa- ja teollisuusministeriön myöntämät jatkoluvat alkoivat heti edellisen luvan päättymisen jälkeen. Tämän vuoksi laissa oli määräaika jättää lupahakemus 2 kuukautta ennen luvan raukeamista, mitä voitiin tarvittaessa pidentää.

RATKAISU 4: Malminetsintälupien ja varauksien aiheuttamat epävarmuudet minimoidaan

Varausjärjestelmä tulisi ensisijaisesti poistaa. 
Toissijaisesti varauksesta tulee olla valitusoikeus asianosaisilla, kuten alueen maanomistajilla ja elinkeinonharjoittajilla sekä viranomaisilla ja kunnilla. Valitusperusteena voi olla malminetsintä kairauksien ja/tai kaivoksen soveltumattomuus alueelle.

Toissijaisesti varauksen maksimikoon tulisi olla edellisen lain mukaisesti 9 km2 eli 900 hehtaaria. Hehtaarimaksun tulee olla vähintään 10 e/ha vuodessa, joka tulee tilittää kiinteistöjen omistajille.

Malminetsintälupien kokonaiskestoa jatkoaikoineen tulee lyhentää. Jatkoluvan on jatkuttava välittömästi edellisen luvan päättymisen jälkeen.
Malminetsintäluvalle tulee asettaa maksimikoko 1 km2 eli 100 ha, sillä malminetsintäluvan tarkoitus on tehokas malminetsintä. Pienemmät alueet auttavat keskittämään resursseja tarpeellisiin alueisiin ja muille alueille ei koidu malminetsintäalueen aiheuttamaa haittaa.

Kaivosviranomaisen toiminnan tulee olla asianmukaista eikä sen tule pidentää malminetsintä- ja kaivoslupien voimassaoloaikoja jättämällä asioita käsittelemättä tai viivyttämällä käsittelyä.

Kaivosluvan raukeaminen tulee käsitellä luvan voimassaolon aikana.


Malminetsinnän/kaivoksen rauettua kannattamattomana alueelle on saatava karenssi 50 vuodeksi nykyisen 2 vuoden sijasta. Malminetsinnän ja kaivostoiminnan tulee olla tehokasta, ja siinä kannattamattomiksi osoittautuneet alueet pitää vapauttaa epävarmuudesta ainakin kohtuulliseksi ajaksi.

Pykälä 61b, jossa Tukesille annetaan lupien harkinnanvarainen pidennysoikeus poikkeustilanteessa tulee poistaa.

Lakiesityksen hallitukselle varatut asetuksenanto-oikeudet tulee poistaa. Ne antavat lain mukauttamiselle liikaa liikkumatilaa.

PERUSTELUJA

Voidaan katsoa, että tuhansia hehtaareja käsittävät malminetsintäluvat on tarkoitettu lähinnä pörssispekulaatioon, sillä ne eivät täytä lainmukaisen tehokkaan malminetsinnän kriteereitä. Tukesin kaivosryhmän päällikkö Terho Liikamaan mukaan tehokas malminetsintä tarkoittaa yhtä 200 metrin kairareikää hehtaarin alueelle vuodessa. Vuonna 2013 kairaukset vastasivat 18,45 km2 tehokasta malminetsintää, kun valtauksia (eli malminetsintälupia) oli 1300 km2 alueella – eli vain 1.4 % alueesta oli tehokkaassa käytössä. Muu malminetsintäyhtiöiden maan käyttö on tarpeetonta ja aiheuttaa haittaa muille elinkeinoille.

ESIMERKKI

Talvivaara-Terrafamen kaivospiirin laajennus on ollut pitkään lupaviranomaisen pöydällä. Yli 60 km2 kaivospiirin laajennus on ollut ainakin yli 10 vuotta voimassa, mahdollisesti pidempään. Alue näkyy kaivosrekisterissä, mutta sitä ei ole koskaan kuulutettu. Maanomistajat eivät voi saada mitään korvauksia, eikä heillä ole mitään oikeuden suojaa.

ESIMERKKI

Kuusamossa ja Kainuussa kaivospiirejä on pidetty voimassa jättämällä niiden raukeamiset käsittelemättä. Kuusamossa Juomasuon kaivospiirin käsittely on ollut kesken yli 30 vuotta.

Hannukaisen kaivoshankkeeseen liittyviä, lukuisia yli 10 vuotta vanhoja malminetsintälupahakemuksia on edelleen voimassa. Hakemuksia ei siis ole koskaan käsitelty,  minkä ansiosta ne ovat yhä voimassa.

ESIMERKKI

Varaus- ja malminetsintäsääntely täytyy saada kuntoon, jotta varauksilla ja malminetsintäluvilla keinottelu loppuu. Mediahuomiota saanut Tuohivirta-varaus lakkautettiin hakijan toimesta. Sen tarkoitus vaikuttaa olleen virtuaalivaluuttahuijauksen uskottavuuden lisääminen. Keksityn virtuaalivaluutan vakuudeksi esitettiin Suomeen tehtyä varausta alueelle, josta oli aikaisempia kullanetsinnän tuloksia[1].  Hakija lakkautti Tuohivirran, jotta siihen liittyvä toinen hanke ”Kansallisvaranto” pystyttiin aloittamaan malminetsintälupahakemuksella. Yhdistyksen tiedossa on useita tapauksia, joissa juniori-malminetsintäyhtiöt myyvät samalla periaatteella varauksia omaisuutenaan eteenpäin pörssissä. Viimeisin esimerkki on Latitude 66, jonka ehdollisessa myyntiuutisessa mainostetaan 9000 km2 varauksia.[2]

[1] Tuohivirta https://yle.fi/uutiset/3-12112280

[2] Latitude kauppa https://yle.fi/uutiset/3-12073858


ONGELMA 5: Maanomistajan suostumusta kysytään liian myöhään – osuus lupa-alueen omistajista on liian pieni.

Kaivoslaki nykymuodossaan ja esitetyillä muutoksilla loukkaa maanomistajan perustuslain suojaamaa omistusoikeutta ja oikeutta elinkeinon harjoittamiseen. Oikeus omistamisen suojaan tulee olla myös maanomistajilla ja muilla elinkeinoilla, ei ainoastaan malminetsintä- tai kaivosyhtiöillä.

Useassa maassa kaivoksen voi perustaa vain, jos maanomistaja omasta tahdostaan myy maa-alueensa kaivosyhtiölle. Tässä tapauksessa kaivosluvan voi saada vain, jos maanomistajat ovat omasta tahdostaan myyneet maa-alueensa kaivosyhtiölle. Malminetsintä- ja kaivosteollisuuden valvonta ja jälkihoito tulisi olla niin hyvin hoidettu sekä kaivoksen tuomat edut paikallisille niin merkittäviä, että maanomistaja voisi kokea kaivoksen olevan myös hänen hyötynsä. Tämä olisi kaivannaishankkeiden sijoittajien edellyttämä sosiaalinen toimilupa.

Malminetsintä aiheuttaa paikallisille ja muille elinkeinoille pitkäaikaisen epävarmuuden tulevaisuudesta. Näin on todettu Valtiontalouden tarkastusviraston raportissa vuodelta 2007. 

Raportti toteaa, että malminetsintä ”synnyttää epävarmuutta alueen kohtalosta ja voi siten vaikeuttaa suunnitelmien ja investointien tekemistä sekä rajoittaa omistajan mahdollisuuksia käyttää ja kehittää kiinteistöään haluamallaan tavalla”. Raportin mukaan malminetsintäalueet ovat vaikuttaneet esimerkiksi tonttien myyntiin.

Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi vuonna 2007, että vanhan kaivoslain mukainen ottajan hyväksi säädetty ”pakkotoimilaki”, jossa kaivosala ylittää muut kilpailevat intressit, ei enää sovi muuttuneeseen toimintaympäristöön, jossa toimijoina ovat monikansalliset yritykset. Kaivoslakiesityksen luonnoksessa maanomistajilta kysytään suostumus malminetsintään 10 vuoden jälkeen, jolloin yli 50 %:n suostumus sallii malminetsinnän jatkamisen. Naapurialueita ei myöskään huomioida.

RATKAISU 5: Malminetsinnällä ja kaivostoiminnalla tulisi olla vaikutusalueen maanomistajien suostumus

Suostumusta tulisi kartoittaa jo malminetsinnän alkuvaiheessa. Malminetsintälupa tulisi myöntää, kun sillä on vaikutusalueen maa- ja vesialueiden omistajien, elinkeinonharjoittajien ja muiden asianosaisten ensisijaisesti 100 %:in ja toissijaisesti 90 %:in suostumus jo ennen ensimmäisen malminetsintäluvan myöntämistä ja sen jälkeen myöhempien (jatko)lupien yhteydessä.

Suostumusten tulee perustua viimeisimpään ja kattavaan tietoon kaivoshankkeiden vaikutuksista.

PERUSTELUJA

Maanomistajien suostumus on käsiteltävä ennen ensimmäisen malminetsintäluvan myöntöä. Sen käsittely vasta 10 vuoden malminetsinnän jälkeen johtaisi turhaan epävarmuuteen sekä maanomistajilla/asianosaisilla että malminetsintäyhtiöllä.

P. Vihervuoren selvityksessä aika maanomistajien suostumuksen vaatimukseen oli 5 vuotta. Lisäksi on huomioitava, että nykyisellä lupakäytännöllä ehdotettu 10 vuoden malminetsintä voi tarkoittaa käytännössä 20-30 vuotta johtuen Tukesin käytännön mukaisista käsittelyajoista.

50 %:n suostumus myöskin edelleen rikkoo perustuslaillista omistusoikeutta, sillä tuolloin puolet maanomistajista/elinkeinon harjoittajista voi antaa luvan toisen puolen puolesta.


Erityisalueet tulisi rajata kaivostoiminnan ulkopuolelle

ONGELMA 1: Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita ei ole rajattu pois kaivostoiminnalta.

Euroopan unionin biodiversideettistrategian mukaan 30 % pinta-alasta on suojeltava.
Intergovernmental Panel on Climate Change (lPCC) suosittelee, että 50-60 % maa-alasta suojellaan.

Luonnonsuojelualueet tulisi jättää myös malminetsinnän ulkopuolelle, sillä malminetsintäluvan myöntäminen alueille, joille kaivostoiminta ei sovellu on monin tavoin ristiriitaista. On perusteetonta sallia malminetsintäyhtiön investoinnit alueen tutkimiseen, jos kaivostoiminta ei sovi alueelle. Tämä voi aiheuttaa ongelmia myös kansainvälisten kauppasopimusten myötä.

RATKAISU 1: Erityiset luontoarvoalueet rajataan pois malminetsinnän ja kaivostoiminnan piiristä.

Luontoarvoalueita ovat:
1) Valtion luonnonsuojelualueet

2) UNESCOn biosfäärialueet sekä luonto- ja maailmanperintökohteet
3) Natura-alueet
4) Erämaa-alueet
5) Yksityiset luonnonsuojelualueet
6) Maisema-alueet

Malminetsintä erityisillä luontoarvoalueilla tulee ensisijaisesti kieltää. Vaikutuksissa ja niiden suojaetäisyyksissä on huomioitava melun, saastuneiden vesien ja jätteiden vaikutukset ja leviämiset myös pitkien aikojen kuluessa. Melua aiheuttavat työt tulee kieltää pesimäaikaan lintujen pesimäalueilla.


ONGELMA 2: Vaikka kaivostoiminta olisi selkeässä ristiriidassa saamelaisten oikeuksien, elinkeinon tai kulttuurin harjoittamisen kanssa, niin todennetut ja merkittävät haitalliset vaikutukset eivät silti estä malminetsinnän tai kaivosluvan myöntämistä. Kaivoksien aiheuttamaa haittaa poronhoidolle ei huomioida tarpeeksi.

On hyvä myös huomioida, että toiminta saamelaisalueella ylipäätänsä on ILO 169 -sopimuksen vastaista, kunnes sopimuksen alaiset ristiriidat on selvitetty.

RATKAISU 2: Saamelaisten ja poronhoidon oikeudet huomioidaan paremmin.

Saamelaisten asuma-alue tulisi rajata pois kaivannaistoiminnalta kunnes maa- ja vesioikeudet on selvitetty ILO 169 -sopimuksen ratifioimisen edellyttämällä tavalla.
Toissijaisesti, malminetsinnällä ja kaivostoiminnalla tulee olla saamelaisten ja paliskuntien suostumus.
Suostumuksen tulee perustua asianosaisille toimitettuun kattavaan ja tieteellisesti pätevään tutkimustietoon malminetsinnän ja kaivostoiminnan vaikutuksista. Malminetsinnän vaikutusten selvitykset tulee tehdä kaikkien paliskuntien alueella.

3 thoughts on “Kaivoslain korjauslista (päivitetty)

  1. Uuteen kaivoslakiin tulee kirjata siirtymäsäädökset vanhoista kaivoslaista. Nyt on pakkolunastuksia, joista ei ole vuosikymmeniin maksettu korvauksia. Ovatko nämä maat ikuisesti kaivosten käytössä korvauksetta. Siirtymäsäädökset kaivoslakiin niin, ettei synnyt tilanteita, jossa maanomistajan maat ovat kaivosten käytössä ties kuinka kauan.

    Like

  2. Siirtymäsäädökset vanhoista kaivoslaiosta uuteen tulee tehdä. Nyt on tilanteita, joissa maanomistajan maat ovat korvauksetta hamaan ikuisuuteen kaivosten käytössä ilman vuotuista korvausta.

    Like

Leave a Reply to Raili Komulainen Cancel reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: